Ismo Leikola
Ismo Leikola valittiin ylivoimaisesti jo vuonna 2003 stand up- koomikko tulokkaaksi, yksimielistä päätöstään tuomaristo perusteli mm. sillä, että Ismo on heidän mukaansa luonut stand uppiin uuden gendren, jota hän edelleen ansiokkaasti jatkaa.
Hänellä on kokonaan oma maailmansa, johon kaikkein on kuitenkin helppo päästä sisään. Järki ja logiikka löytyy, muttei helposti. Se täytyy nähdä ja kuulla. Ismosta tulkinnasta on myös sanottu, että "ihan kuin se ottaisi jutut eteensä pöydälle ja käsittelisi niitä kuin toimistotarvikkeita"
Maailman hauskimman tittelin saanut Ismo asuu ja keikkailee nykyään suuren osan vuodesta USA:ssa. Suomessa Ismoa nähdään harvakseltaan, mutta silloin keikat ovat sitäkin elämyksellisempiä.