Pyydä tarjous!
Virtuoso
Virtuoso on neljän lahjakkaan ja kunnianhimoisen nuoren miehen muodostama uusi kotimainen huippuyhtye, joka rikkoo rajoja klassisen ja populaarimusiikin välillä. Klassisten laulajien poplaulutyylillä suomeksi esittämät, ikimuistoiset kotimaiset ja kansainväliset sävelmät johdattavat kuulijansa kuin varkain muistojen ja unelmien suloisille teille.
Virtuoso luo uudenlaisia ulottuvuuksia sekä laulajille että musiikin kuuntelijoille.
– "Vaikka esittämämme musiikki on romanttista ja tunnelmallista, se tuo myös klassisen musiikin elementit lähelle tavallista kuulijaa. Toivomme, että levymme myötä ihmiset ymmärtävät, että musiikkia voidaan tulkita tavalla, jossa eri tyylit yhdistyvät", Virtuoson laulajat analysoivat.
Virtuoson ensilevyn teemana on rakkaus. Rakkaudesta laulaminen vaatii selkeitä sanoja, kysymyksiä ja vastauksia – sekä tulkin, joka tuntee joka solullaan laulun tarinan. Tekstin syvällisen sisäistämisen kautta laulu voi koskettaa kuulijaansa. Yhtyeen ensimmäinen single "En sanonut niin" olikin loistelias ovenavaus Virtuoson rakkauslaulujen herkkään maailmaan.
Virtuoson debyyttialbumi "Virtuoso" on vakuuttava näyttö baritoni Riku Pelon, tenori Roope Pelon, tenori Juhana Sunisen ja tenoribaritoni Jouko Enkelnotkon musiikillisesta kunnianhimosta ja osaamisesta. Albumi sisältää yksitoista romanttista sävelmää, joista huokuu niin laulun kuin sovituksenkin ansiosta kunnioitus perinteitä, tarinoita ja melodioita kohtaan. Virtuoson yhdessä esittämien kappaleiden lisäksi jokainen yhtyeen jäsen laulaa levyllä myös oman suosikkisävelmänsä soolona.
Virtuoso-albumille on valittu kaikkien aikojen rakastetuimmat ulkomaiset ja kotimaiset elokuvasävelmät kuten "Puhu hiljaa rakkaudesta", "Ei aina käy niin kuin haaveillaan", "Balladi elokuvasta Klaani" (Jouko soolo) ja iki-ihana "Romanssi" (Roope soolo). Kevyen musiikin käännöshelmiä levyllä edustavat "En sanonut niin", "Rakkauden jälkeen", "Niin", "Sorry" ja "Rakkahin" (Juhana soolo). Albumin mieleenpainuvimpiin kappaleisiin kuuluvat myös Veikko Samulin ja Juhan Vainion "Mun sydämeni tänne jää" ja koskettavimpana Schubertin "Ave Maria" (Riku soolo).
Kaikilla Virtuoson laulajilla on monipuolinen klassisen musiikin koulutus ja kokemusta sekä oopperan että musiikkiteatterin estradeilta. Osa heistä on myös menestyksekkäästi ja kiittävin kritiikein osallistunut arvostettuihin klassisen musiikin laulukilpailuihin. Jouko, Juhana, Riku ja Roope ovat urallaan pitkälle tähtääviä muusikoita, joiden vahva ammatillinen ote näkyy jokaisessa albumin kappaleessa. Jokainen heistä on virtuoosi, jolla on oma erityislahjakkuutensa. Siinä piilee salaisuus, jonka ansiosta laulajien äänet sointuvat tasapainoisesti ja loistokkaasti yhteen.
Virtuoson musiikin siivittäminä kuulijoilla on lupa unelmoida ja nauttia uudenlaisesta, raikkaasta tulkinnasta, jossa laulajien intohimo esittämäänsä musiikkiin valloittaa. Vahvoja tunteita sisältävät kauneimmat klassiset ja romanttiset laulut ovat saaneet Virtuoso-yhtyeestä arvoisensa tulkitsijan. Kuuntele ja ihastu.
|
Valitse esiintyjä
2 Kanttoria ja Elvis
Angelit
Eino Grön
Elina Vettenranta
How Many Sisters
Johanna Rusanen-Kartano
Jorma Uotinen
Juhana Suninen
Jyrki Niskanen
Kirsi Ranto
Laura Pyrrö
Maria Lund
Mika Pohjonen
Mikko Kilkkinen
Pamela
Pasi Kaunisto
M.A. Numminen
Pentti Hietanen ja Heini Kivimäki-Hietanen
Petri Laaksonen
Piaf ilta
Pianisti Christer Jokela
Play, Girls
Richard Järnefelt
Sarabee
Tero Harjuniemi
Viisi
Virtuoso
|