Pyydä tarjous!
Mika & Turkka Mali
Turkka Mali on oikea monilahjakkuus: säveltäjä, sanoittaja, esiintyjä. Hänen kynästään on lähtöisin noin 2500 sävellystä ja sanoitusta. Live esiintyjänä hän on hauska. Mali kertoilee sujuvasti juttuja sekä laulaa säestäen itseänsä kitaralla.
Kesällä 2002 Turkka Mali tulee juontamaan "Tammerkosken sillalla" TV:n yhteislauluohjelman. Nokialla järjestettävien "Tapsan tahtien" taiteellisena johtajana Turkka Mali on toiminut jo useita vuosia.
Lisää potkua tilaisuuksiin tulee kun velipoika Mika kiipeää kaveriksi lavalle.
Malin veljeksiä voidaan syystäkin sanoa viihteen konkareiksi, esitykset onnistuvat paikassa kuin paikassa Markkinaisänniksi rillumarei henkisille tapahtumille. Hauskoja lauluja ja sanoituksia josta kaikki pitävät ikään katsomatta...
Turkka esiintyy myös yksin jatkaen Eemelin ja Jaakko Tepon perinnettä huumorin aralla alueella. Trubaduurina hän on myös erittäin kysytty. Tunnettuna tekstinikkarina myös räätälöidyt laulut sisältyvät palveluun.
|
Valitse esiintyjä
Aimo Kokkola
Anza Mertaranta
Christian Sandström
Eija Vilpas
Ellen Jokikunnas
Eppu Salminen
Fredi Lilius
Heikki Hilander
Heikki Paasonen
Henna Ilmonen
Ismo Jokinen
Ivan Puopolo
Jaakko Saariluoma
Jaana Pelkonen
Jani Toivola
Janne Kataja Showhosting
Janne Porkka
Jenni Ahola
Johanna Raunio
Joonas Myllyveräjä
Juha-Pekka Jalo
Juha-Veli Jokinen
Jukka Laaksonen
Karita & Johanna
Karoliina Blackburn
Kirsi Salo
Kike Elomaa
Klaus Thomasson
Lasse Norres
Lola Wallinkoski
Lorenz Backman
Maarit Poussa
Marianna Bruno
Marianne Harjula
Matti Lepänhaara
Mika Saukkonen
Mika Sundqvist
Mikko Alatalo
Mikko Kartano
Mikko Kivinen
Minna Mänty-Sorvari
Niina Herala
Oskari Palomäki
Pablo Seppä
Pertti Salovaara
Pia Temisevä
Päivi Mäkinen
Reijo Salminen
Riitta Väisänen
Saija Palin
Salima Peippo
Sami Hintsanen
Sanna Kiiski
Sanna Mämmi
Sanna Stellan
Se on siinä! Kolmen kopla
Simo M. Korkia-Aho
Sirkka Tälli
Tarja Jykylä
Taru Valkeapää
Tea Khalifa
Tuomas Reunanen
Turkka Mali
Tyyne & Martta
VeePee Lehto
Viivi Avellan
|