powered by freefind.com  

Kansanperinne

Etusivu » Ohjelmat » Kansanperinne


Du deike bovten guodan okto Váriid mehciid duoddariid gullat

Tuon sinut tänne Jätän yksin vaaroja metsiä tuntureita kuuntelemaan



Angelit
25 vuotta Euroopan pohjoisinta musiikkia!

Vuonna 2007 Angelit viettivät 25-vuotistaiteilijajuhlaansa.

Tuuni ja Ursula ovat tehneet ikäänsä nähden merkittävän kulttuuriteon tuodessaan saamelaisen perinteen helmen kuultavaksemme ja nautittavaksemme.

Angelit ovat ottaneet niin kotimaan kuin ulkomaan esiintymisillään paikkansa kuulijoiden sydämissä.

Angeleiden musiikillinen tyyli on laajentunut ja kehittynyt vuosien aikana akustisesta etnomusiikista sähköiseen maailmaan ja sitä kautta tekno-, pop- ja rock -musiikkityyleihin saakka esiintymispaikan ja yleisön mukaan. He eivät silti muutoksien jälkeenkään ole unohtaneet perinteisen joiun voimaa ja sitä mistä he ovat kotoisin. Pohjoisesta se voima tulee!

Joiku on perinteisessä muodossaan yksiäänistä ja säestyksetöntä improvisaatiota, mutta Angelit ovat sytyttäneet joikuun liekin omalla persoonallisella sähäkällä esiintymistyylillään ja rumpusäestyksellä.

Kokoonpano laajenee säestyksellisesti rumpujen lisäksi myös kitaralla, bassolla ja koskettimilla tilaajan toiveiden mukaisesti.

Ylpeänä esittelemme Suomen etnomusiikillisen satelliitin. Angelit.


Valitse esiintyjä
  Aapeli Rummukainen
  Angelit
  Friendly Smiles
  Hannu Seppänen
  Laamasen Saha
  La Sega del Canto
  Minna Laamanen
  Narubasisti Bert Hockman
  Purkkiorjat
  Romantika
SOITA 03-212 2122

Näillä sivuilla on julkaisukäyttöön tarkoitettuja kuvia Ohjelmanaisten esiintyjistä. Kuvia ja tekstejä
saa käyttää vain artistien esiintymiseen liittyvässä mainonnassa Ohjelmanaiset Oy:n luvalla.

Ohjelmanaiset Oy on Facebookissa